Ei jaksa kirjoittaa, kun on maailmalla

Treenit jaksoin onneksi tehdä ihan ilman itkua.
Vaikka on se kovaa kun pääsee hotelliin ko 20.00 ja 20.10 on punttisalilla- ravintolan ja baarin ohi, tietysti!- vaikka nälkä kurnii ja herätyskello jo raksuttaa aamun herätystä lumisateeseen.

Tänään oli jossain lehdessä tällainen 12 viikon roolimalli. Äijällä oli personal trainer apuna ja on toimittaja tms jossain lehdessä, joten motiivi oli molemmilla kova.

Saapa nähdä mitä minusta tulee. Nyt jo nahan alla tuntuu joitain möykkyjä, eikä treeni tunnu ihan tuskalta, olkoonkin, että olen vielä kaukana 80-luvun huumeenomaisesta euforiasta, joka veti salille kuutena iltana viikossa.

Ja helkutin 95.3 aamulla, turvotusta kolmen päivän kuuden lennon jälkeen, toivottavasti.

Vaimo parka saa ruveta kohta taas mittailemaan habaa ja mahaa viikoittain.