tiistai 23. kesäkuuta 2015

Treeni tuntuu auttaneen

En vain tiedä auttaako tarpeeksi.
Ne muutamat lenkit, joita olen tehnyt sään vähänkin salliessa, ovat tuntuneet tosi helpoilta.
Matkaa ei ole ollut paljoa, mutta olen koittanut löytää joko vastatuulta tai mäkiä.

On tietysti eri asia mennä Nummelasta Ojakkalaan ja sieltä kolme kilometriä golfkentän ohi ja takasin, kuin polkea 21 km 7.2 % keskijyrkkää mäkeä.

Eilinen kuvaruudun tuijotus toi hieman helpotusta asiaan:
10 % jyrkkys tuleekin aika aikaisessa vaiheessa, eikä sitä olekaan kuin ykis kilometri.

Mutta:
Viimeinen 1.5 km onkin 11- 12% kautta linjan.

Onneksi myös -ehkä- löysin sääsivun, joka kertoo aika hyvin tulevan sään vuorella.
Meinasi tulla huonot housuun, kun katsoin että tuuli on 55 km/t. mutta sehän ei ole kuin navakka 17 m/sek. Sitten kun tulee 150 km/t mistral, olenkin kusessa. Tuuli on siellä nimittäin AINA vastainen Bedoinista tultaessa.
Periaatteessa matkaan etelästä pohjoiseen, mutta tie kulkee pääpiirteissään 50 % koilliseen ja 50 % luoteeseen, mutkitellen näiden kahden välillä tasavälein.

Jalkoihin nyt vain kosolti voimaa! Kestävyyttäkin pitäisi olla, mutta luulen kuitenkin voiman olevan se, mikä pelin ratkaisee.
Paino on nyt melko tarkkaan 90 kg, joten tavoitteesta jään noin 5-7 kg. Mutta jo nyt siis 8 kg vähemmän raahattavana ylös!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti